Olin 60-luvulla Turkissa ryhmämatkalla Antatolian ylängöillä Kappadogiassa. Se oli hieno matka kerta kaikkiaan. Matkaopas vei meidät maailmankuulujen turkkilaisten mattojen liikkeeseen. Näimme kuinka lapset pienine käsineen solmivat taidokkasti tiheäsolmuisia mattoja.

Tinkiminen oli oma seremoniansa: Juotiin teetä rauhassa. Keskusteltiin myyjän kanssa niitä näitä. Kerroin taiteestani, ja myyjä oli aivan haltioissaan persoonastani. Maton hinta laski rutkasti puhujantaitojeni ansiosta. Lopuksi lauloin vielä Uskadaran: Uskadara kiiderer iikken aldetabirjamur. Kjadeten men binjateben öllökarasur. Kjatomemmoh kolalodakomyluk. Nögysem jaarasuur. Sain mitä kauneimman maton miltei ilmaiseksi.

Päivän päätteeksi oppaamme vei meidät vielä keramiikkataiteilijan pajaan. Taitava keraamikko näytti miten saviesine valmistetaan dreijalla. Siinä taiteilija pyöritti märkää savea taitavasti käsissään dreijalaitteen pyöriessä. Seurasimme silmä kovana, kun dreija pyöri, pyöri, ja pyöri. Ja mikä siitä lopulta syntyikään: Kyrpä. Se oli niin uljas, iso, ja täydellisen muotoinen. Sain kosketella sitä omin käsin.

Turkin matka jäi ikimuistoisena mieleeni.